lauantai 15. maaliskuuta 2014

Ymmärrystä vailla

10.3
En vaan ymmärrä että jos nainen voi tulla kerran kuukaudessa 12-24 tunnin sisällä raskaaksi niin kuinka voi olla niin paljon vahinkoraskauksia ??? Okei ymmärrän että ovulaatiotkin voi olla epäsäännölliset jne mutta silti ja puheet siitä että kuukautistenkin aikana voi tulla raskaaksi??

Olen niin ymmärrystä vailla ja kukaan ei voi tähän väliin sanoa että mites ne biologian tunnit, voin myötää että meillä joka ikisellä luokalla hypättiin lasten teon, ehkäisyvalistuksen yli (ei ollut mukamas aikaa tai jtn) että ei ole ihmekkään jos vahinkoja sattuu nuorille kun valistukset jätetään väliin uskoen siihen että kyllähän nuoret hankkivat itse tiedon kun ovat aiheesta niin kiinnostuneita. Meilläkin kerran vain terveystiedon tunnilla silloin hihihii iässä kävi terkka opettamassa jollain tyroksi munalla miten kortsu laitetaan paikoilleen ja sai mukamas kysellä aiheesta mutta terkkakin oli niin vaivautunut niin millaisen viestin hänkin antaa aiheesta. En ymmärrä mikä siinä on niin vaikeeta, puhua seksistä ja siihen liittyvistä asioista, aivan normaali asia tosin yksityinen ja ehkä arkakin, mutta itsekkin hoitoalalla työskennellessäni en vain ymmärrä mikä siitä tekee niin vaikeeta, vaikken itsekkään ole avoimemmasta päästä niin ihan luonnollista minulle on puhua siitä.

Ja voin todeta että vasta tämän vastoinkäymisen jälkeen olen perehtynyt asiaan miten lapsia tehdään tai lähinnä miten saadaan tärppäämään mahdollisimman hyvin. Tiivistettynä naisella oltava ovulaatio ja sitä ennen ja sen aikaa on syytä rakastella mielellään aamu aikaan jolloin siittiöt ovat virkeimmillään, huomioitavaa munasolu elää noin vuorokauden siittiöt 3-5 päivää. Ja kumoan entisen uskomukseni siitä että miehen kannattaa olla laukeamatta vaikka viikko jotta hänellä kertyy paljon siittiöitä siihen lapsentekopurkaukseen niin sillon ne siittiöt ovat väsähtäneitä/huonokuntoisempia kuin tuorreet siittiöt eli kannattaa paneskella säännöllisesti jotta siitiöt ovat hyväkuntoisia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti