lauantai 15. maaliskuuta 2014

Odottelua

9.3
Tässä lomaillessa ei ole ollut muutakuin aikaa ja mihin se suurimmalta osalta onkin kulunut kuumeiluun vauvasta ja vertaistuen etsimiseen netistä. Viimekuukaudet oon lueskellut paljon keskustelupalstoja kunnes päädyin nytten sinne itsekkin kirjoittelemaan, aivan kauhistuttavaa kuinka moni nainen on samankaltaisessa tilanteessa ja kuinka paljon vastoinkäymisiä voi löytyä matkalla äitiyteen. Olen löytänyt myös paljon uusia blogeja jotka kylläkin vuodattavat kyyneliä mutta antavat niin paljon toivoa tulevasta ja tajuamaan kuinka hyvässä asemassa itse olen, enhän edes menettänyt lasta kun sitä ei koskaan ollutkaan, mutta niin tyhmältä kuin se tuntuukin niin menetin paljon, haaveet, tunteet, suunnitelmat jne kaipaan sitä tunnetta kun olen tulossa äidiksi ja kannan sisälläni pientä ihmisen alkua. Olemmehan vielä nuoria ja "vasta" aloittaneet lapsihaaveilut, koen että meillä on vielä hyvin aikaa mutta kun tahto haluaa nyt

Onneksi huomenna kouluun jotta saa muutakin ajateltavaa sitten aika toivottavasti vierähtää hieman nopeammin ja odottelu ei tunnu niin pitkältä. Tosi hassua että yleensä ihoan kuukautisia niin nyt en mitään muuta haluakkaan kuin että ne alkaisivat.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti