perjantai 14. maaliskuuta 2014

Pettymisiä ja toivoa



22.2.

Tein eilen illalla ja tänä aamuna raskaustestin joka näytti erittäin haaleaa plussaa, tänään aamutestissä ehkä hieman vahvemmin. Sinäänsä hyvä että melkein näkymättömän haalea mutta toivonmukaan sekin katoaa kokonaan, oon päättänyt että siitä alkaa uusi yritys kun viivaa ei enään näy.



26.2

Ostin eilen ovulaatio testejä, ja iltainen testi tulos jäi vähän epäselväksi toisaalta saman värinen kuin viereinenkin viiva toisaalta hieman haalempi. Olisin kuitenkin eilen varmuuden maksimoimiseksi halunnut yrittää mutta koska mieheni oli taas suuttunut mulle jostain niin päädyin nukkumaan sohvalle. Tänään päivällä tein taas testin johon ei toista viivaa ilmestynytkään joten eilen olisi ollut ovulaatio ja me mokasimme, olen niin pettynyt itseeni ja meihin, suututtaa niin suunnattomasti. 


Noh tiedän että munasolu voi elää päivänkin joten yritimme mutta koska mielessä oli vain vauvan saanti oli tekeminen silkkaa suorittamista ja intohimo taisi jäädä eteiseen joten makkarin puolella epäonnistuimme täydellisesti ja vaikka siittiöitä olisinkin saanut niin liukuvoide olisi varmaan estänyt niiden kulun tyystin. Tämä oli juuri sitä mitä olenkin pelännyt että vauvakuumeillessa seksistä tulee vain suoritusta, parisuhdehan siinä kuolee. 


5.3

Eilen 4.3 (18 päivää kaavinnasta) tein täysin negatiivisen raskaustestin eli kaikki raskausmateriaali on poistunut. Jesh!!

Tälleen yksin ollessa ottaa niin koville ajatella tätä kaikkea ja kun toivoisi jo pientä onnea. ~Haaveissa vainko oot~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti