lauantai 29. maaliskuuta 2014

Vapaa viikko

Niin se aika vaan kulkee eteenpäin, huomenna juhlimme perhepiirissä valmistujaisiani ja maanantaina käyn hakemaassa todistuksen ja tiistaina hyppään töihin kohti tuntematonta. Tai ei voi sanoa että kohti tuntematonta onhan kysessä paikkakunta jossa olen asustellut parikytä vuotta ja osa tulevista työkavereista on tuttuja tai puolituttuja mutta itse paikasta, työilmapiiristä, työolosuhteista en ole kuullut kuin huonoa sanottavaa mutta onneksi olen siellä vain kuukauden ja sitten työt jatkuvat omalla paikkakunnalla hyvässä työyhteisössä mukavien asiakkaiden parissa.

Tän viikon olen ollut lomalla ja yrittänyt ottaa rennosti ja sattumoisin miehenikin päätyi sairaslomalle joten saimme yhteistä aikaa kuin tilauksesta. Olemme puunanneet kämppämme siistiksi, sisustaneet, shoppailleet ja grillailleet ekan kerran parvekkeellamme, tehneet asioita yhdessä ja mikä ehkä parasta mies sai minut nollaantumaan alkoholin parissa onnistuneesti, seuraavana aamuna herätessäni tunsin voivani paremmin kun kaikki paha olo oli hetkeksi kaadettu pois mielestäni.

Tosin stressi on ollut aikamoista tästä vauvaprojektista, uudesta elämäntilanteesta, muutoksista johtuen ja varmaan hormoneillakin on ollut osuutensa mun itkupotkuraivareissa joihin auttavat vain makea tai kunnon rääkki.

 Aurinkoista kevättä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti