sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Oireilua



Tässävaiheessa edelleen muistutan lukijoita että kirjoittamani tekstit ovat päiväkirja muodossa ja raskaus todettiin tuulimunaksi.

11.1
Tällä viikolla on ollut väsymystä, heikotusta, pientä päänsärkyä, ajoittain mahakipuja jotka ovat pahimmillaan öisin ja niihin herää, monesti herään aamuyöstä pissalle jonka jälkeen viimeiset pari tuntia nukun vain kevyesti jos sitäkään, rasituksen jälkeen alaselkä väsyy, nälkäisyyttä varsinkin iltaisin koska aamulla ja päivisin en koe nälkää ja pienestäkin syömisestä esim. aamupalasta tulee liian täyteen vaikka syön normaalisti kuin ennenkin, aika usein on jano ja siksi pissallakin tulee käytyä usein. Rinnat ovat edelleen arat muttei läheskään niin arat kuin ennen. 10.1 aloitin Multi tabs raskaus vitamiinit jolloin ensimmäistä kertaa jouduin ulkopuoliselle kertomaan raskaudesta nimittäin apteekissa farmaseutille kun yritimme päättää parasta vitamiini tuotetta.

Eilinen oli jokseenkin pelottava päivä kun teimme muuttoa, nostettuani painavaa sänkyä alkoi oikealta puolelta alavatsaa pistää joka jatkui jonkun aikaa, syödessämme kerkesin syömää muutaman fetan kunnes tajusin että voinkohan syödä niitä, turvallisuuden vuoksi jätin ne lautaselle kunnes tuli valitteluja syömättömyydestä ja päätin syödä ne ainakin 10 feta palaa myöhemmin selvittelin etten olisi saanut syödä niitä, tämän kaiken jälkeen näin yöllä unta että sain keskenmenon. Töitä tehdessämme koin olevani koko aika poikkinainen, ei olis jaksanut.

 Joka kerta kun joudun valehtelemaan raskaudesta esim tilanteessa että joku kysyy oletko raskaana niin vastatessani ”en” tunnen kuinka vatsa ”kouraisee” :D.  Tällä hetkellä ehkä vaikeinta tekee kofeiini rajoitus 3kuppia kahvia päivässä, olisin tuplaten sen tarpeessa ja mielikin sitä tekisi mutta olen onneksi pysynyt rajoissa ja jos on pakko juoda enemmän otan vihreeä teetä. Lisäksi mun tekee mieli kaikkee ruokaa mitä nään kaupassa ja kokoikäni inhoamaani perunamuussia johon voisi laittaa sipulia tekis kovasti mieli.


13.1
Nään joka yö ihan kreisejä unia ja mua väsyttää koko aika mutta kuhan pysyy touhussa niin ei käy ylitsepääsemättömän vaikeeksi. Alavatsallakin on erilaisia tuntemuksia kuten vihlasuja. Peruslämpotila on noussut normaalista 36,0-36,4 → 36,6-8C. Liikkuessa hengästyn todella herkästi ja ennen kuin voi jatkaa niin joutuu pitämään lähes minuutin tauon jotta hengitys ja syke tasaantuu. Oon varmaan unohtanut kertoa että heti plussauksen jälkeen oon aloittanut taistelun raskausarpia vastaan, oon voidellut joka suihkun jälkeen Aqualanin perusvoiteella ja/tai Nivean body milkillä myöhemmin siirryn järempiin rasvoihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti