tiistai 11. maaliskuuta 2014

Ongelmia..



2.2

Mulla on koko aika nälkä vaikka oisin justiisa syöny ni nälkä iskee takas, en sit tiiä johtuuko stressistä vaiko raskaudesta. Sit kävin tänää kävellen peruslenkin 5,4km jota ennen juoksin hyvään aikaan, nyt kävellen kesti tunti ja kunto meinas loppua kun jäljellä oli 1/3  ja tuli heikko olo jano, heikotus, pyörrytys.



4.2 (rv8+5)

Eilen alkoi jo aamusta nipistelemään alavatsasta ja illaksi iltavuorossa äityi ilkeäksi vatsakivuksi että piti vähän välillä hengähtää, myös paineen tunnetta oli. Tänään 6tuntia työskenteltyäni maha alkoi taas oikkuilemaan. Epäilen hieman että tämä työ ei oikein sovi raskaana oleville. Eilen jouduin olosuhteiden pakosta kertomaan myös arviojalleni olevani raskaana mikä tuntui tässä vaiheessa vielä siltä kun olisi tyliin joutunut kertomaan minulla olen kupan. Iltavuorosta aamuvuoroon siirtyessä on tietysti muutenkin väsynyt mutta tän päivänen väsymys oli ylikaiken.



8.2 (rv 9+2)

Vihlonnat jatkuu edelleen (ehkä kovempina) ja kunto tuntuu hupenevan edelleen. Vatsakin tuntuu pallolta ja painon tunnetta on vatsalla.



10.2 (rv 9+4)

Tänään ensimmäisen kerran töissä tuli oksennusrefleksi hirveästä lemusta ja muutenki oli heikompaa/etovaa oloa. Oon myös huomannut että siinä missä nälkä saa muut oksentamaan niin mulla se saa vatsan sekaisin ja kipeeksi jolloin tulee ilmavaivoja ja menee kuralle joten ihan yhtä kiire tulee vessaan niinkuin oksentajillakin. Unohdin aiemmin mainita että viime to tilasin ajan yksityiselle (terveystaloon) alkuraskauden ultraan joka tulee maksamaan 65+65+14= 144e se ei oo kova hinta tiedosta ellä vatsassa köllööttää pikkuinen ihmisen alku.



11.2 (rv 9+5)

Tänään ilokseni/järkytyksekseni huomasin vaa'assa käydessäni laihtuneen melkeen kilo, koska painoni on heitellyt niin voin kuitenkin sanoa että plussauksen jälkeen en ole vielä onneksi lihonut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti