Aika vaan vierähtää enkä saa kirjoitettua mutta ehkä nyt kun olen ekaa kertaa 2viikon sairaslomalla niin aikaa ja kiinnostusta piisaa tähänkin. Sairaslomani syys on siis jonkinlainen uupumus ei niinkään väsymys ehkä enemmän jotain masennus tyyppistä. Mulla on siis viime aikoina ollut enemmän rankempaa vaikka oireilu on ollut vähäistä /kohtalaista ehkä enemmänkin oon henkisesti loppu, kaikki mitä teen vaatii suuria ponnisteluja ja siksi juuri en paljoa teekkään.Lääkäri ei tosin mitään maininnutkaan mahdollisesta masennuksesta määrätessään sairaslomalle mutta ensi viikon neuvolassa otan asian puheeksi, haluaisinhan itsekkin iloita asioista ja antaa vauvalle hyvän kasvuympäristön niin kohdussa kuin maailmassakin.
Eilen mulle ilmaantui uusi oire, yhtäkkinen kova huimaus ja huono olo mikä tuli kesken kauppareissun, en sentään pyörtynyt mutta säikähdin pahasti, en varmaan uskalla lähteä yksin mihinkään sillä eilenkin kohtauksen tullessa pitelin vain päätäni enkä olisi tajunnut istua ellei äitini olisi kehoittanu, olisin varmaan kupsahtanut yksin ollessani.
Olimme viikonloppuna mieheni porukoitten kanssa laivalla ja reissu sinäänsä meni hyvin mutta opinpahan ainakin sen että pitkille matkoille pitää ottaa evästä eikä olla monta tuntia syömättä ja lopulta kun pääsee syömään niin änkeä itseään täyteen, vatsahan siitä kipeäksi tulee. Itkin laivalla yllätyksekseni myös sitä etten saanut juoda alkohoilia ja varsinkin sitä etten voinut tupakoida (vaikken mikään tupakoitsija olekkaan) sen kerran kun kumpaakin olisi tehnyt mieli.
keskiviikko 30. heinäkuuta 2014
keskiviikko 23. heinäkuuta 2014
Niskapoimu ultra
Eilen käytiin katselemassa meidän hyvin voivaa pikkuista nt/np ultrassa jossa tosiaan kaikki normaalisti eli hyvin. Pikkuinen oli kiriny viime ultrauksen viikoista tulevaan laskettuun aikaan joka siis pysyi 30.1.2015 Niskaturvotusta oli vain 1mm ja koko seulonnan tulos oli matalariskinen milleekkään häiriöille.
Pikkuinen nukkuin kun häntä kuvattiin mutta kätilö joutui herttämään sen jotta sai oikeista kuvakulmista kuvia mutta eihän siitäkään meinannut tulla mitään kun sitten pikkuinen alkoi hyöriä pyörimään vimmatusti, piti pienen tanssi näytöksen. Mutta ei se kumma jos ei nauti olla kuvauksen kohteena kuten ei hänen äiti ja isikään tykkää kameran edessä olosta.
Pikkuinen nukkuin kun häntä kuvattiin mutta kätilö joutui herttämään sen jotta sai oikeista kuvakulmista kuvia mutta eihän siitäkään meinannut tulla mitään kun sitten pikkuinen alkoi hyöriä pyörimään vimmatusti, piti pienen tanssi näytöksen. Mutta ei se kumma jos ei nauti olla kuvauksen kohteena kuten ei hänen äiti ja isikään tykkää kameran edessä olosta.
 |
| rv 12+2 CRL 56,6mm |
lauantai 19. heinäkuuta 2014
1/3 ohi
Elikkä nyt on siirrytty toiselle kolmennekselle jo viime ultra tutkimuksenkin mukaisesti, lasketun ajan mukaisestihan nyt mentäisiin jo 13viikolla mutta tiistainahan se selviää missä vaiheessa oikeasti mennään mutta tuo 12 viikolle pääsy tuntuu vaa niin maagisen hyvälle vaikkeihan se mikään takuu ole siitä että vielä voisi sattua jtn ikävää mutta suurin riskiaika on kuitenki ohitettu.
Olen huojentunut ja helpottunut, uskon kuitenkin että siellä elämää on viimeaikaisten oireiden perusteella joten tällä hetkellä ei ole paniikkia mutta mielialathan tässä vaihtelee kohta varmaan itken etteikö siellä olekkaan mitään?
Olen huojentunut ja helpottunut, uskon kuitenkin että siellä elämää on viimeaikaisten oireiden perusteella joten tällä hetkellä ei ole paniikkia mutta mielialathan tässä vaihtelee kohta varmaan itken etteikö siellä olekkaan mitään?
Oireiden paluu
Kun viikot vaihtuivat rv 12+0 / rv 11+0
lähti minulta kokonaan ruokahalu (ei tehnyt edes karkkia mieli) ja lähes kaikki ruuat kuvottivat
sitten minusta tuli hajuherkkä kaikki vähänkään neutraalista poikkeavat hajut saivat minut kuvotuksen / oksentamisen partaalle mm. suolakurkku, tiskit, tupakka.
Viimepäivänä vatsallanikin on tapahtunut paljon vihlontaa ja muita tuntemuksia joita en osaa selittää, ja olisiko kenties vauvan ensimmäiset liikkeetkin tuntui kuin ilmakupla olisi poksahtanut alavatsallani (eikä se tuntunut miltään ilmavaivoilta).
Kaiken tämän lisäksi eilen oloni huipentui kovaan yhtäkkiseen päänsärkyyn jossa oli myös näköhäiriöitä ja huimausta, otettuani 1 panadolin ei se auttanut, lähdin töistä aikaisemmin ja lepäilin kotona mittasin verenpaineenkin joka oli normaali (tai ehkä alhaisempi kuin aiemmin) mittasin myös lämpöä vaikkei olo kuumeiselta tuntunutkaan 35,4 ja lopulta oksensin eikä sekään auttanut, otin toisen panadolin ja jäin odottelemaan jos se sillä lähtis, vaan ei, soitin jo akuutti 24 jossa neuvottiin vielä lepäämään ja jos ei helpota niin suunnaksi päivystys, lopulta olo kuitenki hellitti ja loppuillan sitten nukuinkin.
Miksi sain olla pariviikkoa rauhassa suuremmilta oireilta ja nyt ne taas iski, tosin tänä aamuna olo on jo vähän parempi ja jopa syömisiä tekee mieli vaikkakin oksetus listalla on nykyisin enenmmän ruoka-aineita kuin koskaan, tosin mieltäni vaivaa viime päivien herkuttelu kun ei ole tullut liikuttuakaan, tässä sitä vaan paisutaan.
Enään 4päivään np-ultraan!
lähti minulta kokonaan ruokahalu (ei tehnyt edes karkkia mieli) ja lähes kaikki ruuat kuvottivat
sitten minusta tuli hajuherkkä kaikki vähänkään neutraalista poikkeavat hajut saivat minut kuvotuksen / oksentamisen partaalle mm. suolakurkku, tiskit, tupakka.
Viimepäivänä vatsallanikin on tapahtunut paljon vihlontaa ja muita tuntemuksia joita en osaa selittää, ja olisiko kenties vauvan ensimmäiset liikkeetkin tuntui kuin ilmakupla olisi poksahtanut alavatsallani (eikä se tuntunut miltään ilmavaivoilta).
Kaiken tämän lisäksi eilen oloni huipentui kovaan yhtäkkiseen päänsärkyyn jossa oli myös näköhäiriöitä ja huimausta, otettuani 1 panadolin ei se auttanut, lähdin töistä aikaisemmin ja lepäilin kotona mittasin verenpaineenkin joka oli normaali (tai ehkä alhaisempi kuin aiemmin) mittasin myös lämpöä vaikkei olo kuumeiselta tuntunutkaan 35,4 ja lopulta oksensin eikä sekään auttanut, otin toisen panadolin ja jäin odottelemaan jos se sillä lähtis, vaan ei, soitin jo akuutti 24 jossa neuvottiin vielä lepäämään ja jos ei helpota niin suunnaksi päivystys, lopulta olo kuitenki hellitti ja loppuillan sitten nukuinkin.
Miksi sain olla pariviikkoa rauhassa suuremmilta oireilta ja nyt ne taas iski, tosin tänä aamuna olo on jo vähän parempi ja jopa syömisiä tekee mieli vaikkakin oksetus listalla on nykyisin enenmmän ruoka-aineita kuin koskaan, tosin mieltäni vaivaa viime päivien herkuttelu kun ei ole tullut liikuttuakaan, tässä sitä vaan paisutaan.
Enään 4päivään np-ultraan!
keskiviikko 16. heinäkuuta 2014
Jännitystä
Viikon päästä tiistaina nt vai np ultra kummaksi sitä nyt sitten nykysin sanotaankaan? Mua pelottaa ja jännittää kamalasti ja mitä lähemmäksi se päivä tulee sitä pelokkaammaksi tulen, onko siellä enään elämää?
Muserrunko kokonaan suruun vai saanko lopettaa salailun ja kertoa koko maailmalle maailman ihanimmasta asiasta?
rv 11+5 / 10+6
Muserrunko kokonaan suruun vai saanko lopettaa salailun ja kertoa koko maailmalle maailman ihanimmasta asiasta?
rv 11+5 / 10+6
 |
| weheartit.com |
perjantai 11. heinäkuuta 2014
Viikon kuulumiset
Heipähei vähän on ollut hiljaista viikon ajan kirjoittelun suhteen mutta se johtuneen vain siitä että mulla on ollut paljon tekeimistä tai vaihtoehtoisesti olen nukkunut. Mutta tänään on mitä luultavammin hieno päivä siksi että 12 viikko on alkanut lasketun ajan mukaisesti vaikkakin todellisuudessa ultran mukaan varmaankin mennään vasta rv 10+1 ja toivon mukaan pikkuisellakin on kaikki hyvin ja 11päivän päästähän se selviää np-ultrassa, en malttaisi millään odottaa.
Viimeviikolla tuli oltua ensimmäinen päivä saikulla päänsäryn takia rv9+6/9+0 mutta sen jälkeen päätäni ei ole särkenyt kertaakaan eli olen päässyt tästä vaivasta eroon :) ja siinä yhteydessä pomokin sai tietää raskaudesta jonka se otti iloisina uutisina ja eikä se vaikuta tuleviin töihini ja eilen kirjoitettiin uusi työsoppari sinne äitiyslomalle asti sekä palkankorotuskin tuli :)
uusi kummastus on sunnuntaina ilmestyneet turvonneet imusolmukkeet korvan takana joita kävin eilen sairaanhoitajalla näytätyttämässä ja crp oli kuitenkin normaali ja tänään menen otatuttamaan lisää labrakokeita, missähän vika?
iloa tähän päivään tuo myös se että uskaltauduin käymään vaa'alla peläten että paino on taasen noussut kilokaupalla mutta se olikin noussut vain 2viikossa 300g tosin vyötärööni ja navan ympärille senttejä on tullut senkin edestä mutta kyllähän vatsaani voisi jo luulla 20.viikkoiseksi on se niin turvonnut aina
Tämän hetkisiä oireina on siis lähinnä turvotus, vatsalla erilaiset tuntemukset ja väsymys. Alkaa olee sitä aikaa että raskaudesta pääsee nauttimaan!
Viimeviikolla tuli oltua ensimmäinen päivä saikulla päänsäryn takia rv9+6/9+0 mutta sen jälkeen päätäni ei ole särkenyt kertaakaan eli olen päässyt tästä vaivasta eroon :) ja siinä yhteydessä pomokin sai tietää raskaudesta jonka se otti iloisina uutisina ja eikä se vaikuta tuleviin töihini ja eilen kirjoitettiin uusi työsoppari sinne äitiyslomalle asti sekä palkankorotuskin tuli :)
uusi kummastus on sunnuntaina ilmestyneet turvonneet imusolmukkeet korvan takana joita kävin eilen sairaanhoitajalla näytätyttämässä ja crp oli kuitenkin normaali ja tänään menen otatuttamaan lisää labrakokeita, missähän vika?
iloa tähän päivään tuo myös se että uskaltauduin käymään vaa'alla peläten että paino on taasen noussut kilokaupalla mutta se olikin noussut vain 2viikossa 300g tosin vyötärööni ja navan ympärille senttejä on tullut senkin edestä mutta kyllähän vatsaani voisi jo luulla 20.viikkoiseksi on se niin turvonnut aina
Tämän hetkisiä oireina on siis lähinnä turvotus, vatsalla erilaiset tuntemukset ja väsymys. Alkaa olee sitä aikaa että raskaudesta pääsee nauttimaan!
perjantai 4. heinäkuuta 2014
Oodi lapsettomien puolesta
Tälläista tuli itsekkin miettyä yrittäessä lasta ja voin samaistua näihin mielipiteisiin joita Eva kirjoittaa http://keskenkaikenblog.blogspot.fi/2014/05/oodi-lapsettomien-puolesta.html
"Alkuun haluan kuitenkin erikseen painottaa, että kunnioitan perheellisiä ihmisiä, äitejä, isiä, huloltajia ja isovanhempia. Pidän heitä tärkeinä ja ennenkaikkea vahvoina ja hienoina ihmisinä.
Minua kuitenkin henkilökohtaisesti ärsyttää etenkin nuoret juuri äidiksi tulleet naiset, jotka äitiyden leiman saatuaan kipuavat itse automaattisesti kaikkien muiden ihmisten yläpuolelle. Kun tämä jumalallinen äidin titteli on saavutettu, pitävät he itseään tärkeämpinä ja parempina ihmisinä, ovathan he sentään äitejä, huoltajia, vastuussa pienestä elämästä, täyttäneet elämänsä tarkoituksen. Tämän tietyn tyyppiset äitinaiset katsovat usein meitä lapsettomia ihmisiä nenänvarttaan pitkin. Me olemme heistä kaikella lailla alempi arvoisia, tuhlaamme elämäämme turhiin asioihin, heidän hoitaessa tärkeää tehtäväänsä äiteinä. Heidän mielestään meidän elämämme on ajan haaskausta matkusteluun, koulujen käyntiin, ystävien näkemiseen ja herran jumala ehkä jopa hauskan pitoon, sekoiluun, päihteisiin... He ovat lapsettomia parempia, supernaisia, jotka kasvattavat lapsia, hoitavat samalla talouden, lenkittävät koirat ja leipovat pari kakkua joista otetaan kuvat sitten sosiaaliseen mediaan "olempa taas tänään kerennyt vaikka mitä, olen kyllä maailman paras kotiäiti". Sillä välin me olemme heidän mielestään tuhlanneet päivämme paljon vähemmän tärkeisiin asioihin kuin perheen pyörittämiseen. Kyllä, he ovat uskomattomia ihmisiä, vahvoja, jaksavat vähillä yöunilla, kestävät lasten kiukuttelut, vesirokot ja vatsataudit, pitävät kodin pystyssä ja silti jaksavat hymyillä ja olla onnellisia. Samoin kunnioitusta ansaitsevat myös heidän miehensä jotka aamulla heräävät vauvan itkuun, aloittavat päivänsä ennen pitkää työvuoroa vaipanvaihdolla ja uuvuttavan työpäivän jälkeen vielä laittavat lapset nukkumaan. Heissä on voimaa, se on myönnettävä.
Mutta ehkä jopa uskomattomampaa voimaa löytyy myös lapsettomissa ihmisissä, sitä kukaan vain ei tuo kaikkien näkyville, siitä ei puhuta, eikä sitä näe ulkoapäin. Minusta supernaisia eivät ole vain arkea pyörittävät äidit. Minusta supernaisia ovat myös ne uskomattomat naiset jotka kuukaudesta toiseen pettyvät kun heidän suurin toiveensa äitiydestä ei toteudu, mutta joka kerta nostavat päänsä pystyyn uudelleen ja uudelleen, nielevät pettymyksen kyyneleet ja taistelevat unelmistaan. Vahvoja ovat ne naiset jotka ravaavat poliklinikoilla, syövät erilaisia hormoneja saadessaan kropassaan sen raskautumisen ihmeen aikaan, kestävät lääkkeiden tuomat sivuvaikutukset, mielialanvaihtelut ja turvotukset, piikittävät itseensä lääkärin määräämät lääkeannokset, joihin rahaa on mennyt enemmän kuin yhdenkään lapsen jääkiekkolisenssimaksuihin. Kalliita hoitaja joudutaan tekemään uudelleen ja uudelleen ilman takuuta onnistumisesta, punktiot, ultrat, tutkimukset, testit. Myös keskenmenoista kerta toisensa jälkeen kärsivät naiset hautaavat suuret unelmansa samalla kun luopuvat pienistä ihmisenaluisaan, kärsivät surusta, murheesta ja uskomattoman suuresta epäreiluuden tunteesta mutta silti jaksavat uskoa, että joskus vielä, eivät suostu luovuttamaan. Vahvempia kuin useammat perheen äidit ovat naiset, jotka joutuvat järkyttävissä kivuissa synnyttämään kohtukuoleman tai keskeytyneen keskenmenon osuessa kohdalle kuolleet lapsensa, ja kun kaiken sen tuskan jälkeen jäljelle jää vain tyhjyys, he keräävät itsensä ja jatkavat eteenpäin. Ja ne miehet jotka, pysyvät näiden naisten rinnalla, elävät sen kaiken heidän kanssaan, ravaavat ise tutkimuksissa ja jaksavat aina vain pitää toivoa yllä, silittää poskea ja valaa uskoa onnistumiseen, he ovat aivan yhtä suuria sankareita kuin perhettään elättävät miehet.
Minä pidän itseäni selviytyjänä, uskomattoman vahvana naisena ja miestäni tämän kaiken kanssani eläneenä uskomattomana miehenä. Monista blogeista olen lukenut ihmisten samankaltaisista kamppailuista, unelmista kiinni pitämisestä ja epäonnistumisista selviämisestä. Arvostan heistä jokaista, he ovat elämän vastoinkäymisten kovettamia, uudelleen ja uudelleen pettymyksestä nousseita ja toivoa silti viimeisillä voimillaan ylläpitäviä sankareita. Tämä postaus on kunniaksi heille, ja omalle itselleni. Tämä on myöskin kirjoitettu avaamaan silmät sellaisilta perheellisiltä ihmisiltä, jotka näkevät meidät vähempinä kuin mitä todella olemme. Kiitos ja anteeksi."
Kiitos Eva vielä tästä kirjoituksesta!
"Alkuun haluan kuitenkin erikseen painottaa, että kunnioitan perheellisiä ihmisiä, äitejä, isiä, huloltajia ja isovanhempia. Pidän heitä tärkeinä ja ennenkaikkea vahvoina ja hienoina ihmisinä.
Minua kuitenkin henkilökohtaisesti ärsyttää etenkin nuoret juuri äidiksi tulleet naiset, jotka äitiyden leiman saatuaan kipuavat itse automaattisesti kaikkien muiden ihmisten yläpuolelle. Kun tämä jumalallinen äidin titteli on saavutettu, pitävät he itseään tärkeämpinä ja parempina ihmisinä, ovathan he sentään äitejä, huoltajia, vastuussa pienestä elämästä, täyttäneet elämänsä tarkoituksen. Tämän tietyn tyyppiset äitinaiset katsovat usein meitä lapsettomia ihmisiä nenänvarttaan pitkin. Me olemme heistä kaikella lailla alempi arvoisia, tuhlaamme elämäämme turhiin asioihin, heidän hoitaessa tärkeää tehtäväänsä äiteinä. Heidän mielestään meidän elämämme on ajan haaskausta matkusteluun, koulujen käyntiin, ystävien näkemiseen ja herran jumala ehkä jopa hauskan pitoon, sekoiluun, päihteisiin... He ovat lapsettomia parempia, supernaisia, jotka kasvattavat lapsia, hoitavat samalla talouden, lenkittävät koirat ja leipovat pari kakkua joista otetaan kuvat sitten sosiaaliseen mediaan "olempa taas tänään kerennyt vaikka mitä, olen kyllä maailman paras kotiäiti". Sillä välin me olemme heidän mielestään tuhlanneet päivämme paljon vähemmän tärkeisiin asioihin kuin perheen pyörittämiseen. Kyllä, he ovat uskomattomia ihmisiä, vahvoja, jaksavat vähillä yöunilla, kestävät lasten kiukuttelut, vesirokot ja vatsataudit, pitävät kodin pystyssä ja silti jaksavat hymyillä ja olla onnellisia. Samoin kunnioitusta ansaitsevat myös heidän miehensä jotka aamulla heräävät vauvan itkuun, aloittavat päivänsä ennen pitkää työvuoroa vaipanvaihdolla ja uuvuttavan työpäivän jälkeen vielä laittavat lapset nukkumaan. Heissä on voimaa, se on myönnettävä.
Mutta ehkä jopa uskomattomampaa voimaa löytyy myös lapsettomissa ihmisissä, sitä kukaan vain ei tuo kaikkien näkyville, siitä ei puhuta, eikä sitä näe ulkoapäin. Minusta supernaisia eivät ole vain arkea pyörittävät äidit. Minusta supernaisia ovat myös ne uskomattomat naiset jotka kuukaudesta toiseen pettyvät kun heidän suurin toiveensa äitiydestä ei toteudu, mutta joka kerta nostavat päänsä pystyyn uudelleen ja uudelleen, nielevät pettymyksen kyyneleet ja taistelevat unelmistaan. Vahvoja ovat ne naiset jotka ravaavat poliklinikoilla, syövät erilaisia hormoneja saadessaan kropassaan sen raskautumisen ihmeen aikaan, kestävät lääkkeiden tuomat sivuvaikutukset, mielialanvaihtelut ja turvotukset, piikittävät itseensä lääkärin määräämät lääkeannokset, joihin rahaa on mennyt enemmän kuin yhdenkään lapsen jääkiekkolisenssimaksuihin. Kalliita hoitaja joudutaan tekemään uudelleen ja uudelleen ilman takuuta onnistumisesta, punktiot, ultrat, tutkimukset, testit. Myös keskenmenoista kerta toisensa jälkeen kärsivät naiset hautaavat suuret unelmansa samalla kun luopuvat pienistä ihmisenaluisaan, kärsivät surusta, murheesta ja uskomattoman suuresta epäreiluuden tunteesta mutta silti jaksavat uskoa, että joskus vielä, eivät suostu luovuttamaan. Vahvempia kuin useammat perheen äidit ovat naiset, jotka joutuvat järkyttävissä kivuissa synnyttämään kohtukuoleman tai keskeytyneen keskenmenon osuessa kohdalle kuolleet lapsensa, ja kun kaiken sen tuskan jälkeen jäljelle jää vain tyhjyys, he keräävät itsensä ja jatkavat eteenpäin. Ja ne miehet jotka, pysyvät näiden naisten rinnalla, elävät sen kaiken heidän kanssaan, ravaavat ise tutkimuksissa ja jaksavat aina vain pitää toivoa yllä, silittää poskea ja valaa uskoa onnistumiseen, he ovat aivan yhtä suuria sankareita kuin perhettään elättävät miehet.
Minä pidän itseäni selviytyjänä, uskomattoman vahvana naisena ja miestäni tämän kaiken kanssani eläneenä uskomattomana miehenä. Monista blogeista olen lukenut ihmisten samankaltaisista kamppailuista, unelmista kiinni pitämisestä ja epäonnistumisista selviämisestä. Arvostan heistä jokaista, he ovat elämän vastoinkäymisten kovettamia, uudelleen ja uudelleen pettymyksestä nousseita ja toivoa silti viimeisillä voimillaan ylläpitäviä sankareita. Tämä postaus on kunniaksi heille, ja omalle itselleni. Tämä on myöskin kirjoitettu avaamaan silmät sellaisilta perheellisiltä ihmisiltä, jotka näkevät meidät vähempinä kuin mitä todella olemme. Kiitos ja anteeksi."
Kiitos Eva vielä tästä kirjoituksesta!
keskiviikko 2. heinäkuuta 2014
rv 9+5
Ekoissa labroissa käyty ja huomasin viimekertaisesta jäänneen neulakammon itseäni pistettäessä ja siinä istuessa labratädin ottaessa 3 putkea verta oli se kidutusta ja sattui.
Poikkesin myös neuvolassa pikaisesti kertoen kuulumiset ja mittauttamassa hemoglobiinin joka oli rautojen ansiosta noussut 3 yksikköä 127:ään. Vaikkei tää väsymys sinäänsä ole helpottuntut.
Enään 20 päivää np-ultraan.
Huonoista säistä huolimatta aurinkoista heinäkuuta!
Poikkesin myös neuvolassa pikaisesti kertoen kuulumiset ja mittauttamassa hemoglobiinin joka oli rautojen ansiosta noussut 3 yksikköä 127:ään. Vaikkei tää väsymys sinäänsä ole helpottuntut.
Enään 20 päivää np-ultraan.
Huonoista säistä huolimatta aurinkoista heinäkuuta!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)