lauantai 14. kesäkuuta 2014

Stressiä stressiä

Eilen pyörähti 7.viikko käyntiin eikä niin hyvissä merkeissä riitaa miehen kanssa, kurkku kipeänä ja edelleen omituinen tunne raskauden suhteen josta mulle seuraa valtavaa stressiä. Stressiä seuraa myös näistä oireista ja oireettomuudesta, väsymys ja tästä johtuva asioiden tekemättömyys, vähäisestä oireilusta pitäisi kai olla kiitollinen mutta ihan mielelläni oksentaisin edes kerran, tulisi ehkä varmepi olo ja oireettoomuushan lisää keskenmenon riskiä :(

Töissäkin olen työasioista aivan liian stressaantunut, miksi en osaa ottaa rennosti niinkuin ennenkin. En edes muista koska olisin viimeiksi ollut kokonaisen viikonlopun vapaalla tai edes kaksi peräkkäistä päivää ja seuraava on vasta heinäkuussa.

Lisä propleemaan koko olemukseen tuo viisaudenhammas joka on jo osittain puhjennut ja hankaa mun poskea kun se kasvaa vinoon , eikä sillä ole oikeastaan enempää tilaa kasvaakkaa, päiväpäivältä se on käynyt kivuliaammaksi mutta vielä ollaa kipuasteikkoni hännillä, ei ole lääkettä tarttenu toistaiseksi ottaaa, enkä mielellään tule ottamaankaan. Mutta miksi sen piti juuri nyt alkaa vaivaamaan kun sille tuskin raskausaikana voi tehdä mitään mutta toisaalta pakkohan sille on jtn tehdä ennenkuin se esim tulehtuu ja sithän sikiö vasta vaarassa onkin.

                                      🌊 sea

2 kommenttia:

  1. Mua vaivaa kovasti nää sun kirjoitukset.. Kirjoitat kovin faktana joistais asioista, joten olisi kiva tietää lähteet? Mä en esim ole todellakaan kuullut koskaan että oireettomuus lisäisi keskenmenon riskiä?! Käsittääkseni keskenmenot eivät liity mitenkään siihen kuinka paljon himoitsee tai kokee etovaksi esimerkiksi suolakurkun :))) muuten näitä sun kirjoituksia on kiva lukea, kun raskaus etenee suunnilleen samoilla viikoin ja lisäksi taustalla on vuosien lapsettomuus...

    VastaaPoista
  2. Kiva jos tykkäät lukea :)
    Jokaisella on oma tapansa kirjoittaa ja jokainen lukija lukee haluamallaan tavalla ja lukijan kriittisyyskin on hyvä muistaa. Jos ei tunnu todelta ei tarvitse uskoa, mutta muistan lukenneeni jostain ihan luotettavasta fakta lähteestä että vaikka oireettomuus on yhtä normaalia kuin oireetkin niin oireettomuudella on todettu olevan enemmän yhteyttä keskenmenoon, harmivaan en muista lähdettä. Mutta täälläpäin tästä tiedosta kyllä puhutaankin ja itse menisin jopa siihen uskomaankin oman kokemuksen pohjalta vaikkei se ihan samanlainen olekkaan sillä tuulimunaraskaden vähäiset oireet olivat todella vähäisiä tähän todelliseen raskauteen verrattuna (tosin niitä ei ehkä kannatakkaan vertailla eronahan on että toisessa olen oikeesti raskaana ja toisessa en).
    Harmi lapsettomuutesi mutta onnea raskauteen!

    VastaaPoista