perjantai 27. kesäkuuta 2014

Eka neuvola

25.6

Ensinnäkin riemuhuudot sille että tänä aamuna oksensin ensimmäisen kerran ja kyllä huono olo heti karisi että hyvästä se oksennus vain oli. Neuvolassa selvisi myös että mennään viikkoa luultua pidemmällä elikkä tänään rv 8+5 :)

Sama neuvolatäti se siellä vastaanottikin kuin tuulimunassakin ja hyvin tuntui meidät muistavan vaikka tällä kertaa yksin siellä olinkin. Viimekerralla (tuulimunassa) kävimme paljon asioita läpi joten tämä käynti ei kestänytkään niin kauaa ja syvensimme vain joitain asioita ja tietenkin keskustelimme myös tuulimunan aiheuttamista reaktioista mikä teki hyvää  vielä siitäkin avautua.


Lasketuksi ajaksi tuli 30.1.2015 :)
Verenpaineeni oli 119/81 mitä hän niin ylväästi kehui vaikka normaalisti tuo on minulle jo hieman korke vaikkakin johtui varmaan vaan tilanteesta sillä yleensä mun paineet ovat 110-100/ 60-50 luokkaa.
Pissa oli puhdas.
Paino on jo kuukaudessa noussut 2kiloa :/ muttei se mikään ihme olekkaan kun olen alkanut syömään vähän epäterveellisemmin, ennen en syönyt vaaleaa leippää, en juonut mehuja, en syönyt jäätelöä että siinä ne suurimmat muutokset.
Hemoglobiini oli 124 mikä ainakin neuvolatädin mielestä on hyvä mutta koska kärsin väsymyksestä ja päänsärystä ja olin kuulemma kalpea vaikka juuri ennen neuvolaan lähtöä tulipunainen niin hän päätti minulle antaa rauta-kuurin.


Päänsärkyä joka minulla on päivittäistä tulee alkaa seuraamaan ja ellei se rauta tabuilla lähde on sitä kai tutkittava enemmän. Oiskohan se viisaudenhammas vihottelemassa vai pitäsköhän käydä näkö tutkimassa optikolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti