keskiviikko 6. elokuuta 2014

2. neuvola

rv 14+5

Tänään kävin toisessa neuvolassa mieheni kera ja lyhyeksi jäi tämäkin käynti kun ei mitään erikoista ollut. Hemoglobiini noussut 130 joten rautoja ei tarvitse syödä kuin joka toinen päivä. Verenpaineet oli ok ja pissa oli puhdas. Mutta se paino iik osasin arvata että se näyttäisi paljon mutta en olisi silti uskonut moiseen lukemaan painoni on noussut puolessatoista viikossa 2kiloa ja tällä kertaa kyse ei ole turvotuksista vaan silkasta syömisestä, olimmehan laivareissulla ja seuraavakin viikonloppu taisi mennä ulkona syödessä. Lisäksi nyt saikulla ollessa ei ole tullut työliikuntaa jossa voimme puhua kymmeistä kilomatreistä päivän aikana kävelyä tai pyöräilyä. Unohtamatta äidin pöperöitä joita on tullut antaamuksella syötyä, esim. perunaa en koskaan itse valmista mutta täällä sitä on tullut syötyä päivittäin, varsinainen hiilaripommi!

Nyt saikulla mulla on ollut ns. jalattomuutta jalat ei jaksa mitään joka toinen päivä ja silloinkun ne jaksaa tuleekin niitä käytettyä varmastikkin sen eestä että seurvaana päivänä tietää makaavansa.

Unohdin jo aiemmin kertoa että olen ostanut kotidoplerin jolla en tosin vieläkään ole saanut sydänääniä kuulumaan ainoastaan oman sykkeen, istukan ”sykkeen”/äännähtelyt, pikkuisen liikkeet ellei joku nekin totea suolistoääniksi. Oli niin ärsyttävää kun suomenkielisessä myyntiilmoituksessa äänien luvataan kuuluvan jo 12 viikolla mutta itse englannin kielisessä pakkauskessa kerrotaan niiden kuuluvan vasta 14-16 viikoilla no niillähän nyt jo mennään mutta kuulluksi en  niitä saa. Siksi harmittikkin kun ei neuvolassakaan niitä kuunneltu vaikka joskus taisi puhe olla että ekan ultran jälkeen niitä kuunnellaan joka neuvolakerralla joudun siis taas elämään epätietoisuudessa että onkohan tuolla kaikki hyvin.

Lisäksi neuvola oli unohtanut varata minulle neuvolalääkärille ajan joten poikkeuksellisesti menenkin sinne vasta rv 16+3, edelleenkään en ole päässyt tapaamisiin varsinaisen neuvolatätini kanssa vaan asioitani on tähän mennessä hoitanut hänen sijaisensa joka ei lieneen ole edes erikoistunut odottaviin äiteihin joten olenkohan saanut tarpeellista palvelua tähän mennessä. Seuraavalla kerralla olisi oikea neuvolatäti mutta niinhän minulle sanottiin viimeiksikin.

Kävin jo ostamassa ekat äitiyshousut, alkaa maha jo olee siinä kunnossa ettei vanhat mahdu. Sekä isommat rintsikatkin kävin ostamassa sekä pikkuiselle löysin taas ihania vaatteita.


Yritän nyt pikkuhiljaa ryhdistäytyä kirjoittelemaan tänne useammin kun ideoitakin on paljon mutta hiljaa hyvä tulee, mukavaa viikkoa teille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti