keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Rakenne ultra ja synnytysvalmennus

 rv 20+5

Käytiin synnytysvalmennuksessa viime lauantaina ja sanottakoon etten mitään uutta oppinut paitsi sen että jos pähkäilee lähteäkkö sairaalaan vai ei niin silloin ei ole syytä lähteä, kyllä sen oikean hetken sitten tietää. Mutta mukava oli nähdä muita pariskuntia jotka ovat samassa tilanteessa, eräällä pariskunnalla on jopa laskettu aika päivää ennen meitä. Seuraavan kerran tapaamme parinviikonpäästä.

No mutta eilen koitti se kauan odotettu päivä jolloin oli rakenneultra. Siellä kaikki hyvin vaikka kätilö ensin tuumaili että lapsivettä olisi liikaa ja ainahan mulla on ollut kohdunpohjankorkeus normaalin ylärajalla mutta lopulta totesi määrän kuitenkin normaaliksi. Kasvu on neljäpäivää jälessä lasketusta ajasta joten eiköhän tää helmikuussa synny.

Ja tokihan me haluttiin tietä sukupuoli joka todettiin pojaksi. Jee esikoisemme on POIKA! :)
Kuten arvata saatoin yritti meidän pikkuinen peitellä sukupuoltaan viimeiseen asti, kätilö oli jo aiemmin näkevinään pippelin mutta halusi vielä tarkistaa jolloin tämä meidän pötkis pistikin sitten jalat lujasti ristiin ja käden vielä eteen. Lopulta väsähti haukottellen ja vilkutti meille niin päästiin tutkimaan tämäkin seikka.

Sainpa eilen myös labra tulokset joiden mukaan mulla ei ole kilpirauhasen toiminnassa mitään häikkää ja muutkin arvot oli ok. Kummitkin on valmiina ja taitaa ne nimetkin olla jo tiedossa. Tänään vietämme mieheni kanssa 3 vuotis vuosipäiväämme <3.


saatiin rakenneultrasta mukaan


2 kommenttia:

  1. Oi onnea! Ihanaa, että kaikki on hyvin. Hirmuisen nopeasti mennyt aika kun sinullakin jo puolivälin rajapyykki ..:)

    VastaaPoista