Tällaisina hetkinä kun olen yksin kotona alan kuuntelemaan Antti Railion "kaiken muun saa viedä" ja alan itkee tai eihän tota voikkaan kuunnella ilman kyyneleitä mutta minulle se muistuttaa menetetystä rakkaudesta pienestä ihmisestä ja mietin aina MIKSI? miksi minä?miksi me? miksi, miksi, miksi. En tiedä saanko siihen koskaan vastausta mutta tää on vaan niin sydäntäsärkevää, miksi emme saa kokea sitä onnea minkä eteen tekisin mitä vain? miksi meidän pitää uida surun syövereissä ja selvityä sieltä pinnalle joka päivä? koska on meidän vuoro? vai tuleeko sitä koskaan?
Se tulee eteiseen kun ketään ei näy
Se hiipii luvatta ja taloksi käy
Sen ainoo ajatus on tuhota tää
Se repii perustukset pimeä jää
En pysty puolestasi hengittämään
En pysty kipuasi lievittämään
Mä rukoilen et mulla sanoja ois
Ja mut sun sijastaisi otettais pois
Ei tätä kohtaloa paeta voi
Se tuhoo kaiken minkä rakkaus loi
Mä tahdon piiloutua ettei se nää
Mut suru mestari on löytämään
Ei et vielä mennä saa
On kesken liikaa
Kaiken muun saa viedä
Kaiken muun saa viedä
Eikö rakkaus korjaakaan
Kun kynnet tarttuu kauneimpaan
Kauneimpaan
Jos katsois särkymistäs kauempaa
Se ehkä vähemmän sua satuttaa
Mä teenkö oikein jos sun lähellä oon
Tyhjästä annettavaa mitään ei oo
Mä en voi pahan kättä pysäyttää
Mä käskin lähteämään, mut silti se jää
Ei tältä jyrkänteeltä hypätä saa
Se kaiken katsomaan pakottaa
Ei et vielä mennä saa
On kesken liikaa
Kaiken muun saa viedä
Kaiken muun saa viedä
Eikö rakkaus korjaakaan
Kun kynnet tarttuu kauneimpaan
Kauneimpaan
Ei et vielä mennä saa
On kesken liikaa
Kaiken muun saa viedä
Kaiken muun saa viedä
Eikö rakkaus korjaakaan
Kun kynnet tarttuu kauneimpaan
Kauneimpaan
Kaiken muun saa viedä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti