tiistai 15. huhtikuuta 2014

Mietiskelyä

KP 28 nautin tästä kierron vaiheesta kun aletaan jännäilemään mutta kuukautisten odotettu alkamis päivä on vielä sen verran kaukana ettei voi tehdä testiä ja loppupeleissä olen vielä niin maltillinen ettei tee edes mieli testailla, siitä pakkomielteisestä odottelusta ja testailusta en halua enään tehdä arkipäivää. Muutoinkin olo on ihan hyvä ja rauhallinen tämän projektin suhteen ja päällimmäisenä ajatuksena onkin se ettei mua haittaa vaikken olisikaan raskautunut tästä kierrosta, ei meillä ole mikään kiire ja varsinkin kun elämä näyttää taas näitä valoisia puolia niin niistä haluaa vain nauttia, toisekseen tälle vuodelle on luvassa niin paljon kaikkea sellaista kivaa joita raskaus hidastais joten ihan hyvin voisimme nauttia elämästä kaksistaan ja haaveilla lapsen saapumisesta parin vuoden päähän.

Nyt kun olen valmistunutkin ja töitä riittää niin että viimesimmiltäkin vapaa päiviltä on ryöstetty töihin niin mulla puskee se uranainen esiin, mietin joskus pienenä kuinka ura tulee olemaan hyvin pitkälti mun elämässä ykkösjuttu (apua siis tollasiako ajattelee jo lapsi) ajatusmaailma tuosta on kyllä muuttunut mutta olen kunnianhimoinen ja haluan edetä urallani mutta siinä vaiheessa kun meillä on lapsia haluan olla heidän kanssa kotona joten tässä olis niinku valittava vielä näiden nuoruus vuosien suunta.


Mutta kuten mulle tyypillistä en osaa keskittyä vain yhteen asiaan ja haluan monta asiaa yhtäaikaa ja mieleni muuttuu joka hetkessä joten ehkä elättelemme haaveita tai siis toteutamme kumpaakin yhtäaikaa ja se joka tulee tai menestyy eka ohjaa sit meitä. Mieskin on sitä mieltä ettei lapsella ole kiire että tulee jos on tullakseen ja ite meen samoilla linjoilla joten emme voi aloittaa ehkäisyä ja kuten aiemminki olen sanonut etten aio enää aloittaa pillereitä niiin tulis löytää sit joku ehkäsy mutta kortsua emme ala käyttää, keskeytetty yhdyntä noh niih mies ei ehkä haluu ja seuraavat vaihtoehdot onki sit sellasii jotka  ei sovi tähä tilanteeseen missä emme oikeen tiedä itsekkään mitä haluamme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti