Ensiksi haluan pahoitella viivästyneitä teksejä mutta kuten ainakin kaikki äidit tietävät on vapaa aika pienen lapsen kanssa on aika kortilla. Aika kuluu tosi äkkiä, kaikki aika mikä vauvalta jää itselle menee välttämättömien kotiaskareiden parissa ja sitten kun niiden jälkeen jää aikaa haluaa sen vain levätä. Onneksi meitä on ollut kaksi vanhempaa, isästä on ollut aivan korvaamaton apu ihan jos keskola ajoilta enhän ois millään edes pystynyt ajamaan autoa epparikipujen takia joka päivä 2tuntia kun sairaala oli niin kaukana ja kotona saa jaettua kotihommat puoliks ja vauvan hoidossa kun toinen on väsy niin aina toinen jaksaa. Tällä viikolla olen ensimmäistä kertaa yksin kun mies palasi töihin mutta ensiviikolla ollaan taas kaikki kolme yhdessä kun mies jää lomautuksille.
Jospa kertoisin välillä itsestänikin :D Voin sanoa että vaikka tiesin mihin lähdettiin halutessamme lapsi ja osasin ajatella millaista arki tulee olemaan niin ei niitä kuvitelmia kuitenkaan osannut tarpeeksi todemukaisiksi ajatella kunnes todellisuus koitti.
Jo synnytyksessä sanoin miksi ihmeessä odotin tätä hetkeä nytkun tiedän mitä tämä on niin mielellään olisin vielä raskaana, mutta synnytyshän oli nyt ajateltuna se rutistus vain ja nyt todella nautin olosta kun ei olekkaan enään raskaana.
Osastolla olo oli yhtä helvettiä, en osaa olla potilas ja pyytää apua tai palvelua, haluan tehdä kaiken itse ja ei se olokaan kummosempi ollut synnytyksen jälkeisenä päivänä, en saanut edes liikkua yksin osaston ulkopuolella, aina piti olla hoitaja tai mies mukana mutta joo ymmärrän enhän itsekkään hoitajana ottais riskiä jos potilas pyörtyiskin matkalla. En tykännyt hoitajista siellä lainkaan mutta en kehdannut olla heille ilkeäkään vaikka jokainen ärsytti mua vietävästi (liekkö hormonit ollu asialla). Ärsytti muutenkin olla ns. kahden osaston välillä kun kummastakin oletettiin että olethan täällä, en päässyt keskolaan ennenkuin hoitaja oli käynyt luonani ja sai luvan lähteä ja rampata siellä sit aina syömässä jne kun taas keskolassa he olettivat että tottahan toki äiti haluaa olla joka hetken lapsensa luona. Ja muutenki pieni huone jonka jaat muiden kanssa kummallakin osastolla, halusin olla rauhassa.
Vauva jäi keskolaan mutta minä kotiuduin parin päivän jälkeen. Siitä alkoikin sit pitkät päivät (jotka meni kyllä yllättävän nopeesti) ja se matkustus rumba kun sairaalalle yhden suuntaisesti tunti ajoa. Aamulla lähdettiin aina niin aikasin kun päästiin ja illalla kymmenen jälkeen oltiin kotona.
Yks yö mulle sitten nousikin kuume ja tiesin että olis lähdettävä lääkäriin kun synnytyksestä niin vähän aikaa. No mulla todettiin kohdunlimakalvontulehdus ja antibioottia naamaan, pelkästään jo lääkärikäynnin jälkeen tunsin oloni taas terveeksi vaan kuinkas kävikään vointini oli tulehdusarvojen mukaan mennyt huonompaan ja samana päivänä kun poika olisi kotiutunut keskolasta jouduinkin itse osastolle antibioottitiputukseen koska omat antibiootit eivät olleet tehonneet.
Se vasta tuskaista olikin taas joutua osastolle ja se pettymys ettei päästykkään kotiin. Itketti ja vitutti niin paljon. Ja heti alkuun kanyylia laitettaessa niin mulla on aina ollut hyvät suonet niin kappas kaksi hoitajaa yrittivät mutteivat saanneet suoniyhteyttä, paikalle tuli anestesialääkäri joka naama punasena yritti useaa kohtaa kunnes varmaan kymmenes yritys onnistui. Joku yrittää oikeesti saada mun neulakammoseks :D
Ja nytkun vauvakin oli siinä niin hoitajat kävi vielä ärsyttävimmiks, en millään olis jaksanu kuunneella jo miljoonatta kertaa samoja juttuja ja pyytää aina palvelua kun vauva tarvitsi lisää maitoa ja tuntea huono äiti oloa siitä että imettäminen oli tässä vaiheessa yhtä tuskaa mutta silti vaan oli pakko yrittää.
Vihdoin koitti yhden yön jälkeen se päivä että antibiootit oli tepsiny ja lääkäri päästi meijät pois mulla oli jo siinä vaiheessa kiire että nyt äkkii jo pois täältä en kestä enää yhtää, niin hoitajaa saiki sit ootella pari tuntii.
Kotiin päästyäni olin ehkä väsynnein tähän mennessä, riitauduttiin jo miehen kanssa ja vauvan hoito oli vaan hankalaa kun väsytti niiin paljon. Noh siitä se arki sit lähti, myöhemmin lisää...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti